Täysi palvelu

Myyvä asiakaspolku

Miten se rakennetaan?

Asiakaspolun peruskaava

Asiakaspolku voidaan rakentaa monella tavalla mutta perusajatus kaikissa poluissa on sama.

Ensimmäiseksi asiakas tulee tehdä tietoiseksi teidän olemassaolosta. Seuraavaksi herätetään mielenkiinto myytäviin tuotteisiin ja palveluihin. Sitten asiakas harkitsee hankintaa ja tekee päätöksen. Kuulostaa yksinkertaiselta ja parhaassa tapauksessa se sitä onkin.

Asiakaspolun rakentajan suurimmat haasteet ovat polun alkupäässä. Asiakas tehdään tietoiseksi yrityksen olemassaolosta ja palveluista yleensä markkinoinnin keinoin. Markkinointikanavista ei ainakaan ole puutetta, vaan niitä tuntuu olevan liikaakin. On Twitteriä, Facebookkia, Instaa, LinkedIniä ja vaikka mitä. Unohtamatta tietenkään hakusana mainontaa, bannereita ja niin edelleen. Sitten pitäisi myös kirjoittaa bogia ja lähettää uutiskirjeitä säännöllisesti.

Viestinnän tulee myös olla, niin laadukasta ja kiinnostavaa, että sen avulla asiakas saadaan soittamaan teille tai jättämään yhteystiedot verkkolomakkeelle. Tämän kaiken voi tietenkin tehdä itse tai sitten lohkaista leijonanosan budjetista viestintätoimistolle.

Kun tietoisuus ja riittävä mielenkiinto on saatu rakennettua, niin sitten myyjä alkaa tavoitella yhteydenottopyyntöjä jättäneitä asiakkaita. Tämän päivän kiireisessä maailmassa, jo pelkästään asiakkaan tavoittaminen voi olla melkoisen työn takana.

Markkinointikanavat
Parempi tapa

Onko mitään helpompaa tapaa?

 

Kokemuksesta voimme sanoa, että onneksi on.

Me Bonmialla olemme tutustuneet yrityksien uusasiakashankinnan haasteisiin ja päätimme kehittää uuden konseptin. Kysyimme itseltämme Pareton kysymyksen: Mitä tekemällä pienimmällä panoksella saadaan aikaiseksi suurin myyntitulos?

Poistimme asiakaspolusta kaiken kalliin, aikaa vievän ja tehottoman. Jäljelle jäi vain yksi tuottoisa kanava.

Käytännössä ohjaamme palvelujenne hankintaa suunnittelevia asiakkaita teidän verkkosivuille. Tämä ei tietenkään yksin riitä, vaikka sivut olisivat kuinka mielenkiintoisia, suurin osa ei jätä yhteydenottopyyntöä, vaan jatkaa suoraan kilpailijan sivuille ja sieltä seuraaville. Siksi asennamme sivuillenne myös seuraajan, joka raportoi meille jokaisesta kävijästä. Nyt tiedämme missä yrityksessä googletetaan teidän palveluja.

Emme jää odottelemaan asiakkaan yhteydenottoa, vaan soitamme yritykseen ja jatkamme keskustelua palveluistanne sekä järjestämme teille tapaamiset potentiaalisten asiakkaiden kanssa.

Kun asiakas vielä odottaa tapaamista kanssanne, kasvatamme mielenkiintoa lähettämällä yrityksenne palveluista kertovan palvelutiiserin ja vielä päivää ennen tapaamista muistutamme asiakasta tekstiviestillä.

Tällä prosessilla tavoitetaan juuri oikeat asiakkaat ja oikeaan aikaan. Ruokimme myös asiakkaan mielenkiintoa kysymyksiä herättävällä viestinnällä, niin että sinä pääset vastaamaan tapaamisessa juuri niihin kysymyksiin, joihin halusitkin vastata.

Tutustu Bonmian palveluihin klikkaamalla kuvaketta...

...tai jätä yhteydenottopyyntö

Ota yhteyttä
Jätä @
tai soita
Palaamme asiaan
Palaamme
asiaan
Tehdään suunnitelma
Tehdään
suunnitelma
Käynnistetään projekti
Käynnistetään
projekti